Helsingin yliopisto, Eläinlääketieteellinen tiedekunta, diagnostisen kuvantamisen yksikkö sekä tutkimusryhmä FaunaFysio kartoittavat oheisella kyselyllä suomalaisten mäyräkoirien liikkumistottumuksia. Lisäksi selvitetään mäyräkoirille tyypillisiä jalka-asentoja. Tämä kysely on osa ELL Kami Turusen mäyräkoirien pes varus -aiheista väitöskirjatutkimusta.

Toivomme vastauksia kaikilta puhdasrotuisten ja vähintään vuoden ikäisten elossa olevien mäyräkoirien omistajilta. Jokaisesta osallistumiskriteerit täyttävästä koirasta täytetään oma kysely. Jos koiran omistaja ja haltija ovat eri henkilöitä tai koiralla on useita omistajia, täyttäkää kysely yhdessä niin, että kustakin koirasta täytetään vain yksi kysely. Koiran perustiedot löytyvät tarvittaessa KoiraNet-jalostustietojärjestelmästä.

Kyselyn täyttäminen onnistuu kännykällä, tabletilla tai tietokoneella. Kyselyyn vastaaminen vie noin 10-20 minuuttia. Kyselyn voi myös tallentaa keskeneräisenä ja täyttää loppuun ja lähettää itselleen sopivana hetkenä. Siinä tapauksessa ettei vastauksestaan ole aivan varma, kannattaa täyttää vaihtoehto, joka vaikuttaa eniten oikealta.

Osallistujien antamia tietoja ja vastauksia käsitellään luottamuksellisesti tutkimusryhmän toimesta, eikä mitään tietoja luovuteta väitöskirjatutkimusryhmän ulkopuolelle. Tutkimustieto analysoidaan ja julkaistaan niin, että yksittäistä vastaajaa tai koiraa ei voi tunnistaa tai erottaa tutkimuksen tuloksista. Henkilötietojen käsittelystä voit lukea tarkemmin tutkimuksen tietosuojailmoituksesta.

Tutkimuksen tulokset julkaistaan kansainvälisessä vertaisarvioidussa eläinlääketieteellisessä lehdessä. Niistä tullaan tiedottamaan Suomen Mäyräkoiraliiton, Suomen Kennelliiton sekä Yliopistollisen Eläinsairaalan tiedotuskanavien ja sosiaalisen median kautta.

Lisätietoja tutkimuksesta antaa väitöskirjatutkija ELL Kami Turunen (kami.turunen@helsinki.fi)

Loading... Loading...
You have selected an option that triggers this survey to end right now.
To save your responses and end the survey, click the 'End Survey' button below. If you have selected the wrong option by accident and/or wish to return to the survey, click the 'Return and Edit Response' button.